Kauneutensa lisäksi Thaimaa on tunnetusti lomaparatiisi myös ympäri vuoden lämpimänä jatkuvan säänsä vuoksi. Maan sijainti kravun kääntöpiirin eteläisellä ja trooppisella monsuunialueella kertoo muutamaan sanaan tiivistettynä, mitä on odotettavissa. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen Thaimaan sääolot tarkoittavat ikuista kesää, vaikka paikallisesti vuodenaikoja onkin virallisesti kolme: kuuma kausi, viileä kausi ja sadekausi. Viileäkin kausi tosin tarkoittaa noin 26 – 30 asteen päivälämpötiloja. Kuuman kauden aikaan puolestaan voit huomata eläväsi unelmaasi noin 40 asteen lämmössä, joten saunaa ei ehdi tulla ikävä edes pitkän loman aikana. Sekoittaakseni lukijan päätä hieman enemmän, kerron samalla, että sääkausia on kuitenkin vain kaksi: kuiva kausi ja sadekausi.
THAIMAAN ETELÄOSA
Thaimaan pohjoisosan ja eteläosan suurimpia eroja on se, että etelässä voidaan erottaa toisistaan vain kuiva kausi ja sadekausi, lämpötila ei paljolti muutu. Etelän erikoisuus on sekin, että sen sadekausi ei kata samojen kuukausien aikana koko Thaimaan eteläosaa, vaan Andamanin meren puolella (jossa esimerkiksi Phuket ja Krabi sijaitsevat) monsuunien aika on huhtikuun ja lokakuun välillä, kun taas Siaminlahden puoleinen itärannikko (Koh Samui, Koh Tao jne.) saa sadetta syys-joulukuun aikaan. Paras lomakausi sijoittuu siis niiden ulkopuolelle, ja lähinnä marraskuulta toukokuuhun turistit kirjaimellisesti valloittavat etelän hiekkarannat ja alueen kuvankauniit saaret.
THAIMAAN POHJOIS- JA KESKIOSA
Thaimaan pohjois- ja keskiosan kohdalla suosituinta turistisesonkia on marraskuun ja helmikuun väliin jäävä kausi, koska silloin sää on kuivinta ja viileintä. Älä kuitenkaan odota elohopean tippuvan keskipäivällä paljoakaan 30 asteen alapuolelle, paitsi vuoristossa, jonne varmaan itse et kuitenkaan ole suunnistanut lomaasi viettämään.
Muista myös, että maan sisäosassa sijaitsevassa Bangkokissa sää on ympäri vuoden kosteampi ja siten hiostavampi kuin rannikon lomakohteissa, joissa merituuli viilentää ilmaa ja ihoa. Thaimaan pääkaupunkiin ei kannata matkustaa kuuman kauden eli maaliskuun ja kesäkuun välillä, jolloin sääolot ovat tukalimmat ja kosteusprosentti tekee olon vieläkin tukalammaksi.
SADEKAUSI
Sadekausi tuo tullessaan monsuunisateet, jotka ovat toisinaan erittäin voimakkaita ja joita voi verrata kotimaan rajuihin ukkoskuuroihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sataisi koko päivää, vaan aurinkokin ilmestyy taivaalle aina sadekuurojen tauottua ja pilvipeitteen revettyä. Sateille on ominaista myös se, että ne vierailevat niskassasi useimmiten iltapäivällä tai yöllä, päiväsaikaan voit siis silloinkin useimmiten ruskettua rannalla.
Sadekausi tarkoittaa myös jokseenkin hiostavaa oloa, joten sen aikaan ilmasto on monien suomalaisten makuun liian tukalaa ja hengittäminenkin saattaa tuntua raskaalta. Silloin muistat todellakin olevasi tropiikissa. Monsuunit ovat voimakkaimmat ja sadetta kertyy enemmän meren ympäröimän eteläosan alueella kuin Pohjois-Thaimaassa.
Kommentit
Ilmasto & sää — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>