Thaimaan toiseksi suurimmasta saaresta, Koh Changista, on viime vuosina kehittynyt suosittu turistikohde. White Sands Beach on saaren suosituin turistialue, ja sieltä löytyy myös eniten ravintoloita, baareja ja muita palveluita. Saarelta löytyy kuitenkin myös rauhallisempia alueita niitä kaipaaville. Lonely Beachilla pääsee nauttimaan rauhallisemmista rannoista ja ympäristöstä. Jos haluaa päästä aistimaan aitoa thaimaalaista tunnelmaa, kannattaa suunnata saaren itäpuolella sijaitseviin kalastajakyliin.
Koh Changille voi matkustaa vuoden ympäri, sillä päivän keskilämpötila on noin 30 astetta läpi vuoden. Suosituin matkustusaika on kuitenkin marraskuusta huhtikuuhun. Talvella ilmasto on kuivempi ja viileämpi kuin kesällä, jolloin on hyvin kuumaa ja sateistakin. Kesän sadekausi voi olla rankka, joten matkan ajankohtaa kannattaa pohtia.
Nähtävyyksiä ja aktiviteetteja
Rantaelämä on monelle turistille tärkeintä ajanvietettä Koh Changissa. Täällä on erinomaiset mahdollisuudet nauttia auringonotosta ja meressä uimisesta. Suosituimmat rannat löytyvät saaren länsirannalta, jossa sijaitsevat White Sands Beach, Lonely Beach ja saaren pisin ranta Klong Prao.
Vesi on Koh Changissa erittäin kirkasta, joten sukellus on suosittua puuhaa. Kannattaa osallistua sukellusretkelle, jolla pääsee tutustumaan värikkääseen vedenalaiseen ympäristöön ja luonnonsuojelualueisiin. Myös snorklaus ja vesiskootterilla ajaminen ovat yleisiä ajanvietteitä.
Koh Chang tunnetaan elefanttien saarena. Täällä kannattaa osallistua sademetsään suuntautuvalle elefanttiretkelle. Norsun kyydissä matkustaminen on elämys. Retken yhteydessä pääsee tutustumaan elefanttileiriin, jossa voi esimerkiksi syöttää norsuja banaaneilla. Samalla sinulle tarjoutuu myös mahdollisuus uida norsujen kanssa. Koh Changista löytyy myös paljon kaunista sademetsää ja monia vesiputouksia. Than Mayom -putoukseen voi tutustua elefanttiretken yhteydessä.
Koh Changin yöelämä on melko rauhallista. Kohde kuitenkin herää eloon joidenkin juhlapyhien aikana. Tällaisia ovat kiinalainen uusivuosi ja Loy Kratong. Tällöin Koh Changissakin juhlitaan aamuun asti.
Majoitus
Koh Changille nousi paljon uusia majoitusmahdollisuuksia sen jälkeen, kun turistit alkoivat löytää sinne. Tarjolla on luksushotelleja, mutta myös vaatimattomampia majataloja. Hotellimajoituskin on suomalaiselle kukkarolle melko edullista, sillä hotelliyö maksaa keskimäärin 50 – 80 euroa. Edullisimmillaan majoitus maksaa alle kymmenen euroa yöltä.
Miten sinne pääsee?
Koh Changille pääsee lentämällä ensin esimerkiksi Bangkokiin. Bangkokista matkaa jatketaan kotimaanlennolla Tratin lentokentälle. Perille Koh Changille pääsee lautan kyydissä.
Kommentit
Koh Chang — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>