Koh Lanta on useiden saarien ryhmä. Sen kaksi pääsaarta ovat nimeltään Koh Lanta Yai ja Koh Lanta Noi. Puhuttaessa Koh Lantasta tarkoitetaan yleensä länsipuolella sijaitsevaa Koh Lanta Yaita, jonne turismi on keskittynyt. Näin ollen länsipuolella sijaitsevat parhaat rannat sekä hotellit ja ravintolat. Koh Lanta on sopiva kohde monenlaisille matkaajille. Siellä viihtyvät niin reppureissaajat kuin lapsiperheetkin.
Kätevä tapa tutustua Koh Lantaan on vuokrata skootteri. Esimerkiksi hotellit tarjoavat skoottereita vuokralle, ja vuokraaminen on hyvin edullista. Myös polkupyörällä pystyy kulkemaan, mutta maasto on ajoittain hyvin mäkistä ja näin ollen pyöräily voi olla haastavaa.
Koh Lantan sesonkiaika on talvella marraskuusta maaliskuuhun. Tällöin sää on mukavan lämmin ja aurinkoinen ja sadekausikin on mennyt ohi. Yleensä lämpötila on 30 asteen tienoilla.
Nähtävää
Lanta Old Town sijaitsee saaren itäpuolella. Tänne on länsipuolen turistikohteista hieman pidempi matka, ja alueella onkin havaittavissa aitoa, paikallista tunnelmaa. Old Townin sunnuntaimarkkinoille kannattaa poiketa jo tunnelman takia.
Koh Lantan eteläisessä päässä sijaitsee Mu Ko -kansallispuisto, jossa voi ihailla koskematonta luontoa. Täältä löytyy esimerkiksi pari rantaa ja ylväällä paikalla seisova majakka. Puistoon on muutaman euron pääsymaksu.
Aktiviteetteja
Rantaelämä on keskeinen osa Koh Lantalla lomailua. Täällä kelpaa nauttia kauniista, valkohiekkaisista rannoista. Yksi parhaista rannoista on neljä kilometriä pitkä Phra Ae, jota kutsutaan myös Long Beachiksi. Klong Dao -rannalla on matalat ja kirkkaat vedet, joten se sopii hyvin lapsiperheille.
Auringosta nauttimisen lisäksi Koh Lantalta löytyy monia aktiviteettimahdollisuuksia. Alueen vedet ovat kirkkaita, joten sukellusretkiä järjestetään paljon. Myös snorklaus on suosittua, niin kuin myös vaeltaminen tai elefanttikyyti.
Saaren keskus on Saladanin kylä. Täältä löytyy esimerkiksi hyvät mahdollisuudet ostosten tekemiseen. Tarjolla on muun muassa vaatteita ja matkamuistoja, ja hinnatkin ovat edullisia.
Majoitus
Koh Lantalta löytyy laaja tarjonta erilaista majoitusta. Vaihtoehtoja on viiden tähden hotelleista vaatimattomampiin rannalla sijaitseviin bungaloweihin.
Miten sinne pääsee?
Koh Lantalla ei ole omaa lentokenttää, joten lennot tulevat Krabille. Krabilta mennään lautalla Koh Lantalle. Lentää voi myös Bangkokiin, josta voi jatkaa Krabille lentokoneella, junalla tai bussilla.
Majoituksen suhteen voisin suositella kohtuuhintaista Lanta South Beach Resortia, jossa meitä pohjoismaalaisia on paljon. Luksusta ei ole, mutta ehdottomasti siistiä ja palvelu pelaa moitteettomasti. Kaunis hiekkaranta aivan vierellä, ja hotellissa on luonnolisesti myös uima-altaat niille, jotka eivät sinne saakka jaksa tai viitsi mennä. Me myös ruokailimme muutamaan kertaan hotellin ravintolassa, ja ateriat olivat maittavia, joten muonaakaan ei ole pakko lähteä etsimään kauempaa, jos laiskottaa.
Koh Lanta on sopiva kohde ihan pikkulasten kanssa matkaaville. Itse olin siellä viime talvena mieheni ja tuolloin vasta 4 kuukauden ikäisen poikamme kanssa kaksi viikkoa. Pitkä lentomatka oli luonnollisesti rasittava mutta perillä pärjäsimme loistavasti. Koh lanta on sopivan rauhallinen, jotta lomalla saa levättyä ja nautittua perheestä. Hotellin olimme valinneet huolella, eli lapsiperheen kannattaa panostaa laadukkaaseen hotelliin, jossa kaikki pelaa ja palvelut sekä tilat ovat hyvät. Silloin voi valita uima-altaan ja hiekkarannan välillä ja ruokailla turvallisesti. Vauvojen ja pienten lasten kanssa matkaavien kannattaa muuten ottaa mahdollisimman kattava matkavakuutus, joka korvaa lääkärit ja kaiken muun mahdollisen. Sen tiimoilta parhaat neuvot ja vinkit löytyvät täältä: http://matkavakuutus.info/
Koh Lantalla on myös ihana Smaragdiluola, jonne tosin pääsee vain uimalla. Ensin sinne haluavat viedään veneellä aivan luolan suulle, josta sitten uidaan letkassa kauniiseen luolaan. Opas on oltava aina mukana, yksin ei kannata edes yrittää, koska otsalamppu on tarpeen ja muutenkin alueen tuntemus. Retken voi ostaa myös paikallisilta matkanjärjestäjiltä vasta Koh Lantalla, tulee edullisemmaksi.