Thaimaassa hyvät tavat ovat edelleen kunniassa, joten sinne matkustavien kannattaa tutustua kohdemaansa tapoihin ja muistaa noudattaa niitä. Eräiden tapojen rikkomista pidetään vain tietämättömyytenä mutta eräiden muiden noudattamatta jättämistä kohdellaan rikoksena, ja seurauksena voivat olla ankaratkin rangaistukset. Vaikka Τhaimaan tapakulttuuri elää pienoista murroskautta, lähinnä meidän turistien kohdalla, on kuitenkin korrektia käyttäytyä maassa maan tavalla. Oheisilla tiedoilla pääset hyvin lomasi alkuun ja turvallisesti takaisin kotiin:

 

PÄÄ KYLMÄNÄ, HYMY HUULILLA

Hymy on Thaimaassa jokaisen kasvoilla, tosin niin ilon, yllätyksen kuin nolostumisen myötä. Jokaisessa tilanteessa kannattaa hymyillä, se nimittäin on kielirajat ylittävä ilme, joka osoittaa kunnioitusta ja toisen huomioon ottamista.

Äkkipikaisuus ja suuttumuksen osoittaminen on puolestaan ”pannassa”, sillä siten osoitat kyvyttömyytesi olla omien tunteidesi ja käytöksesi herra. Älä menetä kasvojasi vaan hymyile, vaikka itkettäisi tai tuntisit savun tulvivan korvistasi.

 

 

WAI-TERVEHDYKSEEN VASTATAAN

Vaikka Thaimaan asiantuntijat toisinaan sanovat, että on parempi olla leikkimättä wai-tervehdyksellä, jollei sitä osaa tehdä oikein, on ”väärinkin” tehty tervehdys useimmiten kuitenkin tervetullut. Itse asiassa on jokseenkin epäkohteliasta olla vastaamatta paikallisten kumartamalla ja kädet yhteen liitettynä suorittamaan suloiseen tervehdykseen. Älä siis mieti ovatko kätesi oikealla korkeudella, kumarratko tarpeeksi syvään tai oikeassa tempossa vaan anna waille pelotta oma leimasi. Hymyn lisäksi wai-tervehdys on sekin tapa kiittää.

 

HERRA JA ROUVA NIMEN ETEEN

Perinteisesti thaimaalaiset liittävät puhuteltavan etunimenkin eteen sanan rouva tai herra, joten tee itsekin samoin heidän kanssaan keskustellessasi. Vaikka olisitte tehneet sinunkaupat, on viisaampaa jutuskella Sathianin kanssa kutsuen häntä rouva Sathianiksi. Tapa ei luonnollisesti koske seksipalveluita myyviä neitosia.

 

ÄLÄ TAPUTTELE KENENKÄÄN PÄÄTÄ

Kyllä vain, Thaimaassa edes pikkulapsen pään taputtelua ei pidetä lainkaan soveliaana. Pää on pyhänä pidetty ruumiinosa, jossa sielun uskotaan asuvan. Siksi etenkään vieraiden ei tule kosketella sitä.
Muutenkin thaimaalaisten koskettelua kannattaa välttää, sillä paikalliset eivät kosketa toisiaan julkisesti. Romanttisella kuherruskuukaudellakin olevien kannattaa jättää enimmät hellyydenosoitukset yksityisiin tiloihin.

 

JÄTÄ RUOKAA LAUTASELLE

Vaikka Suomessa olet oppinut, että on kohteliasta syödä lautanen tyhjäksi, on tilanne Thaimaassa aivan päinvastainen. Jos lautasesi on ruokailun jälkeen tyhjä, ei se ole merkki siitä, että ruoka oli erityisen maukasta vaan että olet edelleen nälkäinen eikä emäntä osannut antaa sinulle tarpeeksi suurta annosta.

 

JALAT ALHAALLA JA KÄDET VAROVAISINA

Vaikka kotimaassa osoitammekin sormella niin ihmisiä kuin esineitä, on vastaava ele Thaimaassa syyttämistä. Puuhaan tulee käyttää koko kättä, ja itse tulisi ojentaa ja vastaanottaa kaikki puhtaampana pidetyllä oikealla kädellä.

Jalat on luotu vain yhtä tarkoitusta varten, joten niillä ei saisi osoitella, siirrellä esineitä, avata ovea eikä niiden paikka todellakaan ole tuolilla tai pöydällä. Edes länsimaissa niin siveänä pitämämme jalat ristissä istuminen on thaimaalaisten mielestä kerrassaan sopimatonta eikä kengän pohja saa osoittaa toista ihmistä tai edes patsasta. Suomen tapaan kengät riisutaan paikalliseen kotiin tai temppeliin mentäessä.

 

RANTA-ASU KUULUU RANNALLE JA SIISTEYS ON VALTTIA

Thaimaan(kin) uskonnollisiin kohteisiin eli temppeleihin mennessä on muistettava pukeutua asiallisesti. Se tarkoittaa naisten kohdalla olkapäiden ja polvien peittämistä, mutta myös miehillä tulisi mieluiten olla pitkät housut jalassa. Naiset ja munkit eivät luonnollisesti saa koskettaa toisiaan, mutta mieskään ei saa istahtaa munkin viereen vaihtamaan kuulumisia.

Rannan ulkopuolella ei ole soveliasta kulkea uljasta rintaa esitellen tai bikinit päällä, vaan pukeutua kulloinkin kohteen mukaan. Edes rannalla ei myöskään tule kirmailla yläosattomissa. Kauppareissulle siis rennot lomavaatteet ja ravintolaan tulee laittaa hieman parempaa päälle, eli miehet eivät välttämättä pääse sisälle shortsit jalassa. Kaikinpuolinen siisteys niin vaatetuksen kuin muun ulkonäön osalla on kaiken a ja o.

 

ROSKAT ROSKAKORIIN JA HUUMEISTA KAUAS

Etenkin Bangkok tunnetaan ankarasta roskaamislaistaan, jonka mukaan edes purukumia ei saa heittää suusta kadulle, saati sitten sen kääreenä ollutta paperia. Laita siis kaikki roskat kiltisti roskakoriin, jotta vältyt tuntuvilta sakoilta. Tämän lain voisimme loistavasti omaksua Suomeenkin.
Vaikka Thaimaassa on kuulemma erityisen helppoa ja edullista ostaa itselleen huumeita, ei niin todellakaan kannata tehdä. Huumeiden hallussapidosta nimittäin jaetaan erittäin ankaria tuomioita, ja monet turistit ovatkin kotimaan lennon sijaan ”ottaneet” lentokentältä pikakuljetuksen thaimaalaiseen vankilaan.

 

KUNINKAALLISET JA BUDDHA KUNNIAAN

Tämä on listamme tärkein sääntö, jonka rikkomisesta voit niin ikään saada kirvelevän suuret sakot tai jopa joutua vankilaan. Vaikka Thaimaan kuningasperhe ei olekaan sinun hallitsijasi, älä missään tapauksessa erehdy lausumaan loukkaavaa kommenttia, osoittelemaan heitä tai heidän kuviaan, sottaamaan kuninkaallisten kuvia, astumaan kuninkaan kuvan omaavan rahan päälle tms. Thaimaalaisille heidän kuningasperheensä on erityisen pyhä, joten mikä tahansa heidän arvoaan kyseenalaistava teko tai sana on kirjaimellisesti rikos. Sen sai ja saa tuntea nahoissaan norjalaismies, joka meni tuhraamaan kuninkaan julistetta ja joutuu tekemään läheistä tuttavuutta epämukavuudestaan tunnettujen thaimaalaisten vankiloiden kanssa seuraavat vuosikymmenet.

Buddhalla puolestaan on Thaimaassa sama arvo kuin meillä Jumalalla tai Jeesuksella, joten älä kohtele edes Buddha-patsaita loukkaavalla tavalla, kuten niiden sylissä selfieitä näpsien. Ethän kotimaassakaan kiipeäisi halaamaan ristille naulittua Vapahtajaa.


Kommentit

Tavat — 4 kommenttia

  1. Itse olen toisinaan kauhulla katsellut, kuinka turistit kiipeilevät Buddha-patsaiden syliin istumaan ja kuvattaviksi. Eivät kunnioita paikallisten tapoja lainkaan, vaan luulevat olevansa eri kastia ja voivansa tehdä, mitä ja milloin huvittaa. Olen toisinaan kohteliaasti pyytänyt heitä kapuamaan alas ja miettimään tekisivätkö samoin esimerkiksi omassa maassaan Kristuksen patsaan kohdalla.Vaikka thaimaalaiset ovat meitä länsimaalaisia rutkasti köyhempiä, ei se silti tarkoita, että meillä on oikeus mennä heidän maahansa ja loukata paikallisia tapoja.

  2. Lisäksi turistit ovat usein sitten juovuspäissä tehneet töppäyksiä, kuten virtsailleet julkisilla paikoilla, etenkin kuninkaan kuvan läheisyydessä siitä ei hyvää seuraa. Toisaalta sitten riitelevät baareissa, kotimaan tapaan, mutta silloinkin paikalle kutsutaan poliisi. Jos se on turistipoliisi, olet onnekas, muussa tapauksessa odota suuria sakkoja tai pidätystä. Muistakaa siis olla Thaimaassa ihmisiksi.

  3. Tuli vaan mieleen, että mistäköhän Thaimaankuninkaallisten palvonta on saanut alkunsa? Onkohan sillä samankaltainen tausta kuin oli aikoinaan Japanin hallitsijan kohdalla, kun häntä pidettiin jumalan jälkeläisenä ja siksi oli pakko palvoa? Onneksi tuollaiset takapajuiset uskomukset ovat jo lähes kaikkialla romuttuneet, etteivät valtiat voi tehdä mitä tahansa…poikkeuksena vielä Pohjois-Korea tietysti.

  4. Thaimaan tapojen mukaan kuninkaallisen kuolemaa seuraa pitkä suruaika, niin nytkin pitkään hallinneen kuninkaan poismenon jälkeen. Julkisuudessa on ollut tietoja noin 30 vuorokauden suruajasta, joka siis vaikuttaa tavallisen turistinkin lomaan aika selkeästi. Esimerkiksi kovasti juoville suomalaisille se tuntuu kurkun kuivumisena, jota pitää sitten hillitä muilla, alkoholittomilla juomilla. Samoin juhliminen kielletään, eli paikallisia karkeloita on turha etsiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>