Tarvitseeko Thaimaahan matkustava viisumia?

Tavallinen lomamatka hoituu pelkän passin turvin, sillä ilman viisumia voi Thaimaassa oleskella yhtäjaksoisesti 30 vuorokautta. Huomaa kuitenkin, että passin on oltava voimassa 6 kuukautta maahantulopäivästä alkaen. Sinulle kirjoitetaan Thaimaan lentokentälle saapuessasi ns. 30 päivän Turistiviisumi. Useimmat lentoyhtiöt vaativat sinua omaamaan paluulipun ennen kuin päästävät menolennolleen.

Mihin vuodenaikaan on paras matkustaa Thaimaahan?

Thaimaahan voi ja sinne matkustetaan kaikkina vuodenaikoina ja Thaimaassa on aina lämmintä. Jollakin Thaimaan nurkalla sääolot ovat aina parhaimmillaan. Lue lisää Thaimaan ilmastosta ja säästä , jotta osaat valita parhaat ajankohdan haluamaasi kohteeseen. Useimmat kuitenkin matkustavat talvella, koska silloin rantakohteita on valittavana paljon.

Milloin Thaimaassa on ”talvi”?

Thaimaassa ei ole talvea lainkaan, koska se sijaitsee tropiikissa. Maa sijaitsee hiukkasen päiväntasaajan pohjoispuolella, joten vähäinen vuodenaikojen vaihtelu kulkee samaan tahtiin kuin meillä, tosin vuodenaikoja on vain kolme. Joulukuussa Thaimaassa on ”pimeintä” ja juhannuksen tienoilla valoisinta. Ero on kuitenkin hyvin pieni. Keskitalvella päivän pituus on noin 11,5 tuntia ja keskikesällä 12,5 tuntia. Lue lisää Thaimaan säästä ja ilmastosta

Mikä on Thaimaan pääkaupunki ja paljonko siellä on asukkaita?

Pääkaupunki on Bangkok ja siellä on noin 10 miljoonaa asukasta. Koko metropolialueella asuu noin 3 miljoonaa enemmän. Toisille Bangkok tuntuu kaoottiselta auto- ja ihmisvilinältä, toisille se on shoppailun, nähtävyyksien ja katuruoan paratiisi, makunsa kullakin.

Mikä on Thaimaan rahayksikkö ja mikä on sen vaihtokurssi?

Thaimaan rahayksikkö on baht. Valuutan lyhenne on TBH. Yhdellä eurolla saa noin 40 bahtia. 100 TBH on siis noin 2,5 euroa. Valuutan muuntaminen käy kätevimmin niin, että jaetaan Thaimaan raha 40:llä niin saadaan euroja. Toinen laskutapa on, että otetaan kaksi viimeistä numeroa pois ja kerrotaan luku 2,5:lla. Setelit ovat 10, 20, 50, 100, 500 ja 1 000 bahtin suuruisia, kolikot 25 ja 50 satangia sekä 1, 5 ja 10 bahtia.

Pärjääkö luottokortilla Thaimaassa?

Pärjäät ainakin Visalla ja MasterCardilla varsin hyvin, sillä niin pankkiautomaatteja kuin kyseiset kortit maksuvälineeksi hyväksyviä kauppoja, ravintoloita ja hotelleja on lähes kaikkialla. Myös Electron- kortilla saat rahaa nostettua. Automaatit toimivat tietysti myös englanniksi. Luonnollisesti on suositeltavaa pitää aina hieman käteistä mukana ulkomailla ollessa. Muista myös pitää luottokortistasi hyvä huolta ja sen tiedot salassa.

Onko tinkiminen maan tapa?

Vaikka suurissa tavarataloissa hinnat ovatkin juuri ne, mitkä hintalappuihin on kirjattu, muualla tinkiminen todellakin on tapana ja sitä kannattaa harrastaa olan takaa. Muista, että tinkimisleikinkin aikana tulee olla hymysuinen, ystävällinen ja pitkämielinen, jolloin saat parhaan alennuksen.

Milloin kaupat ja pankit ovat avoinna?

Tavallisesti kauppojen ovet ovat avoinna päivittäin kello 10 – 22. Pankeissa puolestaan voi asioida lähes kotimaan aikataululla eli ma-pe kello 9.30 – 15.30.

Jatkuuko yöviihde kaikkialla läpi yön?

Ei, sillä baarit on Thaimaan lain mukaan suljettava jo kello 01. Se tuntuu Välimerellä lomailleiden mielestä varsin aikaiselta, mutta ainakin suuri osa hotellien baareista ja yökerhoista toki jatkaa avoinna senkin jälkeen. Eritoten Bangkokissa yöelämä jatkuu aamutunneille. Lakia ei valvota kovinkaan tarkasti, kuten ei laitonta prostituutiotakaan.

Mitä Thaimaassa pitää varoa?

Ruokamyrkytys, hepatiitti, aurinko & kuumuus, liikenne, varkaudet ja vesikauhuiset katukoirat ovat Thaimaan suurimmat turvariskit. Miesturisteja väijyvä suuri ongelma ovat myös lemmenleikeissä saadut sukupuolitaudit – varmaan tiedätkin miten niitä voi välttää. Thaimaassa ei missään nimessä pidä sekaantua huumeisiin, sillä rangaistukset niistä ovat erityisen ankarat. Lisätietoja kaikista edellä mainituista riskeistä voit lukea täältä.

Miten lomailen Thaimaassa paikallisia tapoja loukkaamatta?

Jotta annat itsestäsi ja kotimaastasi mahdollisimman positiivisen kuvan, muista aina hymyillä ja olla ystävällinen. Älä koske kenenkään päähän tai heitä roskia kadulle, älä halveeraa maan kuningasta tai osoittele miten tahansa. Lue Thaimaan tapakulttuurista sen omalta sivulta.

Millaiset ovat Thaimaan terveyspalvelut?

Thaimaahan on viime vuosina alettu tehdä paljon terveysmatkoja, koska sen yksityiset hoitolaitokset ovat korkealaatuisia ja silti länsimaisia serkkujaan huomattavasti edullisempia. Lomalaisenkaan kannalta julkinen terveydenhoito ei ole aina se paras vaihtoehto, vaan jokaisella kannattaa olla kattava  Matkavakuutus, joka korvaa yksityisenkin hoidon ja mahdollisesti tarvittavan ambulanssilennon Suomeen.

Onko Thaimaassa sama sähköjännite kuin Suomessa?

Ei. Thaimaan verkkojännite on 220 V (Suomessa 230 V), ja siksi tarvitset omille sähkölaitteillesi välikappaleen eli adapterin. Sellainen kannattaa varmuuden vuoksi tuoda mukana (voit tosin lainata sellaisen usein hotelleista tai ostaa halvalla paikan päällä). Jos olet maailmanmatkaaja, sijoita kerralla sellaiseen adapteriin, joka käy moniin pistorasioihin ja jännitteisiin.

Annetaanko Thaimaassa tippiä?

Vaikkei tipin eli palvelurahan antaminen kuulu sen enempää Thaimaan kuin Suomenkaan perinteeseen, on sen käyttö turismin myötä lisääntynyt. Saatat esimerkiksi huomata, että hotelli- tai ravintolalaskuusi on jo valmiiksi lisätty palveluraha. Jos saat hyvää palvelua, suosittelen antamaan pienen tipin niin ravintolassa tarjoilijalle kuin itseäsi kyydinneelle kuskille.

Mitä ei saa tuoda tai viedä?

Täysin kiellettyjä tuotteita ovat mm. kaikki huumausaineet, siveettömäksi katsottava materiaali (jolla ei ole sen tarkempaa määritelmää), väärennetyt setelit ja kolikot, piraattituotteet eli väärennökset, uhanalaiset eläimet jne. Jos jäät niiden kanssa tullissa kiinni, voit varautua erittäin ankariin rangaistuksiin. Luvanvarassa puolestaan voi tuoda ja viedä esimerkiksi Buddhan patsaita/muita uskonnollisia esineitä, aseita, kasveja ja elintarvikkeita. Käteisen kohdalla Thaimaasta poistuttaessa ei saa olla mukana yli 50 000 bahtia suurempaa summaa.

 

 


Kommentit

FAQ — 4 kommenttia

  1. Huumeita ja sukupuolitauteja toivottavasti jokainen jo osaa varoa, mutta entäs paikallinen tapakulttuuri? Olisi mukavampi lomailla Thaimaassa, kun osaisi käyttäytyä maassa maan tavalla. Maan kuninkaallisia ei kuulema ainakaan saa pilkata, ei edes sutata heidän julisteitaan.

  2. Olet oikeassa, Thaimaassa tulee vältää tiettyjä meille jopa naurettavalta vaikuttavaia asioita, kuten tuota paikallisen kuningasperheen halveerausta. Heistä ei saa edes puhua pahaa, saati sitten sotkea esimerkiksi jokapuolella komeilevia julisteita. Niin meni hiljattain tekemään yksi norjalainen mies ja sai rangaistuksensa kovan vankilatuomion! Ja Thaimaan vankilat eivät tunnetusti ole siitä parhaasta päästä. Huumeista kauas, ja prostituutiokin on muuten laitonta…yllätys,yllätys!(Vaikkei sitä katukuvan perusteella uskoisikaan) Muuten thaimaalaiset ovat varmaan jo sen verran tottuneet meidän länsimaalaisten hyvien tapojen puutteeseen, että katsovat kömmähdyksiä ainakin turistialueilla läpi sormien.

  3. Huumeet ja Thaimaa ovat valitettavasti edelleen samassa säkissä, vaikkei sieltä kait enää yhtä hanakkaasti länsimaiset itse käy sellaisia kantamassa. Rangaistukset huumeiden kohdalla ovat todella armottomat, ja thaimaalaisvankilat tunnetaan kamalista oloistaan. Muistaakseni asiasta on joskus kirjoitettu ihan kirja, vai onko jopa elokuva olemassa? Kauhutarinoita ainakin muistan usein joskus 1990-luvulla lukeneeni lehdissä siitä, kuinka vanhemmat koettivat saada lapsiaan ulos Thaimaan vankityrmistä ihan diplomaattien avaulla, tai edes huimia tuomioita lyhennettyä.Tukokset olivat muistaakseni huonot, eli joka kerran Thaimaan vanjilaan joutuu, ei sieltä kenties koskaan pääse elävänä pois!

  4. Itse lukeudun niihin harvoihin suomalaisiin, jotka eivät ole Thaimaassa vielä lomailleet. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus seuraavalla lomalla suunnata sinne. Aurinkoa ja lämpöä tuntuu riittävän kaikkialla,mutta entäs ruokailu? Itselläni on ärtynyt paksusuoli, eli joudun ruokien osalla olemaan suhteellisen varovainen. Tujuja mausteita en saa syödä ja muutenkin vatsa menee herkästi aivan sekaisin. Voisiko kukaan Thaimaa-konkari antaa minulle neuvoja turvallisten ruokalajien suhteen? Tavallisesti kaihdan aurinkolomilla salaatteja ja kaikkea, mitä ei ole kuumennettu, päteekö sama Thaimaassakin? Uskallanko syödä muualla kuin laadukkaissa ravintoloissa?

Vastaa käyttäjälle Huumeet ja Thaimaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>